Generic selectors
Exact matches only
Search in title
Search in content
Post Type Selectors
Uutiset, Vastuullisuus, Ympäristö

Vastuullisuuden ABC Mäkelä Alulla – Ympäristö

Tavoitteenamme on pitää toiminnastamme aiheutuvat päästöt niin ilmaan, maaperään kuin veteen mahdollisimman pieninä. Jonkin verran päästöjä väistämättä syntyy. Tämän vuoksi toimintamme on ympäristöluvanvaraista. Tässä jutussa kerromme joitakin esimerkkejä siitä, mitä meillä mitataan, jotta pysymme tavoitteissamme ja noudatamme lakeja.

Raja-arvot päästöille määrittelee ympäristölupa. Luvan meille myöntää aluehallintovirasto.

– Lupaa varten on tehty ympäristövaikutusten arviointi. Arvioinnissa on pitänyt huomioida myös toiminnan laajentuminen ja kapasiteetin kasvu. Tietenkin kapasiteetin kasvaessa käytämme enemmän energiaa, raaka-ainetta ja vettä, kertoo EHSQ-päällikkö Päivi Venesoja.

 

Päästöistä pitää raportoida

Ympäristölupa edellyttää kaikkien päästöjen seuraamista ja raportointia kvartaaleittain.

– Kerran kvartaalissa kerromme esimerkiksi tietyt parametrit omalle jätevedenpuhdistamollemme tulevasta ja sieltä lähtevästä vedestä. Näitä parametreja ovat kiintoaine, kemiallinen hapenkulutus sekä fosfori, nikkeli, alumiini ja pH. Raportointi tehdään valvovalle ympäristöviranomaiselle eli ELY-keskukselle, Päivi Venesoja sanoo.

Tiedot saadaan jäteveden analyysistä, jonka tekee ulkopuolinen toimija. Analyysin näytteet ottaa automaattinen kerääjä kerran kuukaudessa siten, että näytettä kerätään vuorokauden ajan. Näin saatu arvo on mahdollisimman realistinen.

Laajempi otanta päästöistä raportoidaan vuosittain.

– Vaikka raportointivelvoitetta ei ole, seuraan kuitenkin tietyllä ajanjaksolla esimerkiksi jätejauhemaalimäärää per maalattu metri, CO2-päästöjä meidän portilta asiakkaan portille sekä hyötykäytetyn jätteen määrää kokonaisjätemäärästä, jatkaa Päivi.

 

Mitä jätevedelle tehdään?

Jätevedenpuhdistamon prosessi on hyvin tehokas ja sen toimintaa seuraavat jatkuvasti automaattiset käyttötarkkailulaitteistot.

– Jäteveden suhteenhan meillä ei ole mitään huolta, sillä olemme siinä huomattavasti raja-arvojen alapuolella. Jos kiintoainetta litrassa saa olla 50 milligrammaa, niin meillä kiintoaineen määrä oli esimerkiksi viime vuonna keskimäärin 20 milligrammaa, Päivi Venesoja toteaa.

Raja-arvot täyttävä, puhdistettu jätevesi lasketaan lopulta läheiseen Mikinpuroon.

Viimeinen analyysi katsotaan vesistöstä.

– Meillä on viisi vesistötarkkailupistettä, joissa käy ulkopuolinen taho keräämässä näytteet. Pisteitähän on lukuisia, ei vain meidän. 15 vuoden aikana näytteissä ei ole ollut mitään isompaa heittelyä tai ilmennyt muutenkaan mitään hälyttävää, Päivi kertoo.

 

Voikkaalla kevyempi raportointi

Voikkaalla toiminta ei ole ympäristöluvan varaista. Siellä käytetään kuitenkin esimerkiksi liuottimia.

– Meidän on tämän vuoksi pitänyt tehdä toiminnasta rekisteröinti ympäristönsuojelun tietojärjestelmään. Raportoimme vuosittain veden ja energian käytön sekä liuotinmäärät paikalliselle ELY-keskukselle. Voikkaan tehtaan jätevedet johdetaan Kuusankosken yritysryppään yhteiseen jätevedenkäsittelyyn. Meitä kuitenkin kiinnostaa oma toimintamme, joten teetämme säännöllisesti kattavan analyysin nimenomaan meidän jätevedestämme. Analyysia verrataan edellisen vuoden tietoihin, Päivi kertoo.

 

Päästöt ilmaan

Ilmaan syntyviä päästöjä tarkkaillaan anodisoinnin, maalaamoiden, puristamon ja valimon osalta.

– Mittaamme kaikki kulutukset: nestekaasun ja polttoaineiden käytön, hiilidioksidi- ja hiukkaspäästöt, typen oksidit, suolahapon ja anodisoinnissa seurannassa ovat lisäksi ammoniakki, nikkeliyhdisteet ja koboltti. Käytämme uusimpia ilmapäästömittauksia, joilla saamme selville esimerkiksi montako milligrammaa tunnissa, jotakin raskasmetallia tai suolahappoa ilmaan menee, Päivi Venesoja kertoo.

Mitatuista arvoista lasketaan keskiarvopäästö per tunti ja näitä verrataan esimerkiksi edellisten vuosien vastaaviin lukuihin.

– Päästömääriä saadaan pienennettyä, kun vaihdamme jollain osastolla laitteita uudempaan tekniikkaan. Anodisoinnissa on energiauudistus vaikuttanut merkittävästi hiilidioksidi ja hiukkaspäästöjen vähenemiseen, hän jatkaa.

Mäkelä Alu kuuluu lisäksi Seinäjoen seudun bioindikaattoritutkimukseen, johon otamme vapaaehtoisesti osaa maksamalla erään mittauspisteen kulut.

– Olemme tehneet myös energiatehokkuussopimuksen. Olemalla mukana sopimuksessa sitoudumme omalta osaltamme lisäämään energiatehokkuutta kaikessa toiminnassamme. Sopimus sitoo meitä myös raportoimaan kaiken energiankulutuksen ja sen, millä toimenpiteillä kulutusta on vähennetty.

 

Päästöt maahan

Vuoden aikana meillä tulee kaikkiaan noin 2 000 tonnia erilaista jätettä. Siitä saadaan merkittävä osa käytettyä uudelleen. Ainoastaan 1,75 % koko jätemäärästä meni vuonna 2023 kaatopaikalle.

– Eri muotoista jätettä voidaan käyttää esimerkiksi energiajakeena, mihin sitä pääsääntöisesti meneekin. Vaarallisesta tai muuten vaikeasti hävitettävästä jätteestä eroon pääseminen on kallista. Meille onkin tehty vaikeasti hävitettävän jätteen hyötykäyttötarkoituksista selvityksiä, kyselyitä ja kokeiluja. Näistä on poikinut joitakin testausprojekteja esimerkiksi jäteveden puhdistamisesta syntyvän sakan ja jätelipeän hyötykäytöstä, hän kertoo.

 

Hiilidioksidipäästöt pienenevät koko ajan

Olemme tehneet omia päästölaskelmiamme vuodesta 2005 lähtien. Olemme pystyneet laskemaan hiilidioksidipäästöjämme 51 % vaikka toimintamme on kasvanut.

– Tässä omassa laskelmassamme on kaikki energia: sähköt, neste- ja maakaasut, kaikki sopimusautoilijoitten kuljetukset ja tehdasalueen sisäiset kuljetukset sekä omat trukit. Nämä lasketaan tuotettuja tonneja kohti kvartaaleittain, Päivi Venesoja kertoo.

– Päästöjä olemme tänäkin vuonna saaneet jälleen laskettua, sillä Voikkaalla olemme siirtyneet nollapäästöisen sähkön käyttöön. Kaikkiin trukkeihimme on vaihdettu tänä vuonna biodiesel. Kaikista eniten kuluvan vuoden päästövähennyksiin on kuitenkin vaikuttanut anodisointilaitoksen energiauudistuksen lisäksi myös Voikkaalle tänä vuonna asennettu lämmöntalteenottojärjestelmä, hän jatkaa.

 

Tuoreimmat artikkelit

Arkistot

Archives

Ota yhteyttä

    Kysy, kerro, pyydä tarjousta tai ehdota tapaamista!