Monesti kesätöistä alkaneet työsuhteet ovat jatkuneet pidempään ja päätyneet vakituiseen työsuhteeseen. Näin kävi Leevi Hautamäelle, joka tuli Mäkelä Alulle töihin jo hyvin nuorena. Tällä hetkellä hän työskentelee puristinajurina.
– Kaikki lähti siitä, kun pääsin yläasteella tänne työelämään tutustumisjaksolle. Olin 16-vuotias, kun pääsin ensimmäistä kertaa kesätöihin puristimelle, hän kertoo.
Tämän jälkeen Leevi Hautamäki oli kesätöissä vielä kolmena kesänä.
– Olen ollut molemmissa maalaamoissa ja anodisoinnissa. Onhan tämä ihan eri hommaa joka hallissa, mutta eniten olen tykännyt olla puristimella, missä olen tälläkin hetkellä, hän kertoo.
Kesätöiden lisäksi Leevi tuuraili välillä pidempiäkin pätkiä. Viimeisimpänä anodisoinnissa.
– Lopulta sitten kysyin anodisoinnin työnjohtajalta, että pääsisinkö vakituiseksi ja kyllähän se sitten järjestyi, kertoo nyt 21-vuotias Leevi.
Hän on viihtynyt hyvin Mäkelässä ja pitää työnantajayritystään mukavana työpaikkana, jossa on rennot ja hyvät esimiehet.
– Pidän myös joustavasta työajasta, se helpottaa vapaa-ajan menojen järjestelyjä, hän sanoo.
Vapaa-ajallaan Leevi harrastaa kuntosalilla käymistä.