Generic selectors
Exact matches only
Search in title
Search in content
Post Type Selectors
AluBasket, AluStorage, Asiakaskokemukset, Logistiikka, Palvelut, Uutiset, Varastointi

Kumppanuus on mahdollistanut Riikun voimakkaan kasvun   

Joka päivä eri puolilla Suomea ja Ruotsia asennetaan parvekejärjestelmiä, jotka on valmistanut Riikku Group Oy. Yritys on alallaan johtavia toimijoita.    

Vuonna 2005 Alavudelle perustetun yrityksen kasvu ja kehitys on ollut jatkuvaa. Syksyllä aloitettu, Riikun historian suurin tuotantotilojen laajennus on valmistunut, ja samalla uudet alumiinin työstökonelinjat on otettu käyttöön. Uudet tilat ja koneet mahdollistavat merkittävän kasvun myös tulevaisuudessa.   

Riikkuun kuuluu myös kolme tytäryhtiötä: Sakkes Ruotsissa sekä vuosi sitten perustetut Glassy Norjassa ja kuluttajamyynnistä Suomessa vastaava Riikku Koti Oy.  

 

Mäkelä Alulla käänteentekevä merkitys kasvussa  

Riikun ja Mäkelän yhteistyö alkoi kuusi vuotta sitten, ja Riikku keskitti sinne pian merkittävän osan alumiinihankinnoistaan. Kumppanuus merkitsi Riikun omistajiin kuuluvan Joni Mäkirannan mukaan eräänlaista käännekohtaa, josta lähtien on yhdessä tehty tilaus- ja materiaalivirtojen tarkempaa tarkastelua ja kehitetty yhteisiä toimintatapoja. Toimitusvarmuuden ja läpinäkyvyyden parannustyö on intensiivistä ja jatkuvaa.   

Samalla Riikku on ponkaissut voimakkaaseen kasvuun. Siinä Mäkelä Alun varastointipalveluilla ja joustavilla, päivittäisillä materiaalitoimituksilla on ollut Mäkirannan mukaan keskeinen merkitys.    

– Yhteistyömme aikana tuotantomme on lähes tuplaantunut. Ilman Mäkelä Alua näin raju tuotannon kasvattaminen ei olisi ollut mahdollista, hän sanoo.

 

Omia varastoja on voitu pienentää

Avainsana on Mäkirannan mukaan alumiiniprofiilien tasainen, ennalta määrätty tilausvirta. Sen ansiosta omia varastoja on pystytty pienentämään radikaalisti ja läpimenovirtausta samalla kuitenkin nostamaan ja nopeuttamaan.   

– Jos meidän pitäisi pitää itsellämme monen viikon alumiiniprofiilivarastoja, ei tällaista tuotantomäärää pystyttäisi pyörittämään. Hukkuisimme keskeneräisiin töihin.   

 

Ei enää tilausjärjestyksen muuttelua   

Jokainen Riikun asiakastilaus on yksilöllinen mitoiltaan, sävyiltään ja profiilityypeiltään. Oikeanlaista alumiiniprofiilia on oltava saatavilla oikeaan aikaan, jotta nopearytminen tuotanto pyörii suunnitellusti.    

Mäkelä Alulta tulee raaka-ainetoimitus Riikulle joka päivä. Toimitusmäärille on sovittu raamit. Se, millaista tavaraa kunakin päivänä toimitetaan, voidaan vahvistaa näiden raamien sisällä lyhyellä varoitusajalla.   

– Tämän ansiosta avoinna olevien tilausten määrä on pieni eikä tilauksia tarvitse enää jatkuvasti järjestellä uudelleen kiireellisyyden mukaan (kiire, tosi kiire, pakko saada). Jokainen tilaus tehdään vuorollaan, Mäkiranta kuvaa.    

 
Tuttu näky pihassa. Mäkelä Alun rekka toimittaa Riikulle alumiinia jokaisena työpäivänä.

Mahdollistaa loppuasiakkaalle nopeat toimitukset

Samalla tilauksien odotusaika on lyhentynyt, mikä on mahdollistanut myös nopeammat toimitukset.   

– Loppuasiakkaille tämä on valtavan suuri etu. Pystymme palvelemaan asiakkaitamme nopeasti, kun saamme heidän tilaukseensa tarvitsemamme materiaalit nopeasti eikä kuukausien kuluttua, Mäkiranta sanoo.

 

“Voimme luottaa Mäkelä Alun toimitusvarmuuteen”    

Luottamuksen kasvettua Riikulla on omissa varastoissaan alumiiniprofiileja enää vain muutamaksi päiväksi. Sitäkin suurempi profiilivarasto sillä on Mäkelä Alun AluStorage®-varastointipalvelussa . Erilaisia yrityksen mittojen mukaan tehtyjä alumiiniprofiileja on Mäkelä Alulla raakana kaikkiaan satakunta.   

Mäkelä pintakäsittelee profiilit vasta, kun Riikulta tulee tilaus.   

– Mäkelään ulkoistettu varasto tarkoittaa sitä, että omassa hallissamme on vähemmän keskeneräisiä töitä ja pihassa tavaraa. Tämä ei toimisi, jos emme ei voisi luottaa laatuun ja toimitusvarmuuteen. Mäkelän kanssa tämä toimii. Se tulee, mitä tilataan, Mäkiranta kuvaa.    

Näin myös hukka on saatu äärimmäisen pieneksi.    

– Hukkaahan ei ole vain työstöstä yli jäävä alumiini. Sitä on myös väärään aikaan tehty työ ja se tavara, joka seisoo odottamassa.    

 

Jatkuvaa prosessin kehittämistä asiakasta kuunnellen   

Vaikka tilausten hallinta hoituu sähköisesti, Mäkelä Alun ja Riikun vuorovaikutus on tiivistä. Molemmilla yrityksillä on jatkuva palo kehittää toimintaa ja päästä yhä parempaan ja sujuvampaan tulokseen. Kun jossain huomataan pullonkauloja, niihin etsitään ratkaisuja.    

– Tavoitteena on lyhentää toimitusaikoja vielä entisestään, Mäkiranta sanoo.    

Hän antaakin kiitosta Mäkelä Alun kehitysmyönteiselle ilmapiirille.    

– Merkitystä on silläkin, että Mäkelä Alun kanssa on helppo toimia. Tuntuu, että meitä halutaan palvella ja meidät koetaan tärkeäksi, vaikka pesäpallossa vastakkain olemmekin.  

 

Tasainen tilausvirta etu molemmille  

Yhtä tyytyväinen toimivaan kumppanuuteen on vastuumyyjä Janne Kohonen Mäkelä Alulta.    

– Riikku on todellakin oivaltanut palvelumme idean ja ymmärtänyt meidän strategiamme merkityksen asiakkaalle, hän sanoo.    

Hän painottaa, että tällaisessa toimintatavassa menekin jatkuva seuranta ja vuoropuhelu ovat tärkeitä. Riikun kanssa on helppo toimia ja kehittää asioita myös Kohosen mielestä. Kumppanuus on yhteistyötä.    

 

Mäkelä Alu voi hoitaa yrityksesi varastoinnin   

Toimintamalli on toimiva myös Mäkelä Alulle. Sielläkin tasaiset, päivittäiset toimitukset tasaavat töitä. Kun asiakkaan tilauksiin pystytään ennalta varaamaan tietty, sopimuksen mukainen kapasiteetti, voidaan hänelle tarjota mahdollisuus vaikuttaa tilauksen sisältöön ihan loppumetreille saakka.    

Varastointipalvelun keskeinen etu on Kohosen mukaan se, että asiakkaan ei tarvitse sitoa pääomaansa omaan varastoon.    

– Ikkuna- ja terassialan asiakkaat ovat jo tottuneet tähän palveluun, mutta joidenkin muiden alojen toimijoille voi edelleen olla yllätys, että varastoinnin voi ulkoistaa meille eikä raaka-ainetta ole pakko tilata omaan varastoon, Kohonen sanoo. 

 

Kiertävät häkit helpottavat kuljetuksia ja säilytystä   

Riikku hyödyntää myös AluBasket®-häkkipalvelua. Se tarkoittaa, että alumiiniprofiilit toimitetaan asiakkaalle helposti trukilla liikuteltavissa ja pinottavissa häkeissä, jotka kiertävät asiakkaan ja Mäkelä Alun väliä.    

Alumiinihäkit suojaavat alumiiniprofiileja kolhuilta ja toimivat myös kätevänä, lyhytaikaisena välivarastona.    

 

Riikku pähkinänkuoressa:

  • projektitoimittaja suunnittelusta asennukseen   
  • erikoisalaa mittatilauksena valmistettavat parvekelasitukset ja kaiteet   
  • pääasiakaskuntaa rakennusliikkeet ja kerrostalot (uudis- ja saneerauskohteet)  
  • päätoimipaikka ja tehdas sijaitsevat Alavudella, aluetoimistot Jyväskylässä, Tampereella, Oulussa, Helsingissä ja          Raisiossa
  • tytäryhtiöt Ruotsissa ja Norjassa
  • kuluttajamyynti Riikku Koti Oy -nimellä   
  • liikevaihto 34 miljoonaa euroa, työllistää yli 200 parvekealan ammattilaista.  
Referenssikohde Mikkelin Siilot.

 

Referenssikohde Fyrtornet Ruotsissa.

Tuoreimmat artikkelit

Arkistot

Archives

Ota yhteyttä

    Kysy, kerro, pyydä tarjousta tai ehdota tapaamista!