Pitkäaikainen kumppani arvostaa laatua ja logistiikkaa
14.2.2020Tikli Groupin tuotepalettiin kuuluvat alumiinitikkaiden lisäksi mm. alumiiniovet ja -ikkunat sekä vesivaa’at. Yritys on kotikuntansa Vimpelin toiseksi suurin yksityisen sektorin työllistäjä Ruukin jälkeen. Työpaikkoja on liki puolensataa.
Vimpeliläinen Tikli Group Oy tekee ainoat suomalaiset, sarjavalmisteiset alumiinitikkaat. Markkina-asemaan löytyy syy noin viiden kilometrin päästä Alajärven puolelta. Se on Mäkelä Alu.
Alumiinisten tikastuotteiden tuotannon teki mahdolliseksi Mäkelä Alun alumiiniprofiilin valmistuksen käynnistyminen 90-luvun taitteessa.
– Aiemmin alumiiniprofiili olisi pitänyt tuoda ulkomailta eikä tikastuotteiden valmistaminen olisi ollut kannattavaa, sanoo Tikli Groupin myyntipäällikkö Timo Mastokangas.
Tiklin jatkotikkaat, A-tikkaat ja työpukit ovat nyt klassikkotuotteita, joiden laatua ja nimeä arvostetaan niin ammattikäytössä kuin kotitalouksissakin.
Pintakäsittelystä täydet pinnat
Alumiinin moniosaaja Tikli Group on Mäkelä Alun ensimmäisiä asiakkaita. Yhteistyö on ollut tiivistä siitä lähtien, kun siihen ryhdyttiin.
– Pitkä ja toimiva suhde, kuvaa Timo Mastokangas.
Yritys ostaa Mäkelältä profiilia sekä raakana että pintakäsiteltynä AluCoating®-pintakäsittelypalvelua hyödyntäen. Palvelu mahdollistaa myös osassa tikkaista tarvittavat erikoiskäsittelyt.
Mäkelä Alu on Mastokankaan mukaan yhteistyökumppani, joka takaa laadukkaan raaka-aineen ja sujuvan prosessin.
– On iso etu, että saamme läheltä laadukkaat profiilit: nopeasti hyvää tavaraa. Profiilien lujuus on tuotteissamme ensiarvoisen tärkeää, hän painottaa.
– Myös erityisjärjestelyistä pystytään sopimaan.
Vähemmän pakkausjätettä, vähemmän vaivaa
Raaka-aineiden toimitus on sulavan sujuvaa. Yrityksen tilauksille on varattu Mäkelä Alun kapasiteetista tietty tonnimäärä viikossa. Määrämittaiset profiilit toimitetaan linjaston ääreen kahdesti viikossa sen mukaan, paljonko raaka-ainetta kulloinkin tarvitaan.
Ketteryyttä lisää Mastokankaan mukaan se, että automaattilinjoille työstettäviksi tulevia profiileja ei tarvitse pakata muoviin. Se säästää vaivaa ja vähentää pakkausjätteen syntymistä.
AluBasket®-palvelu helpottaa välivarastointia
Omien tuotteiden lisäksi Tikli Group tekee alumiinin jatkojalostusta. Yrityksen erikoisosaamista on CNC-koneistus. Mäkelä Alu on tärkeä alihankintakumppani. Tikli Group on myös osa profiilivalmistajan ympärillä toimivaa La Alucenter-alihankintaverkostoa. Verkoston avulla asiakkaille pystytään tarjoamaan hyvin monipuolisia palvelukokonaisuuksia.
Jatkojalostukseen tulevan raaka-aineen toimituksissa Tikli Group hyödyntää Mäkelä Alun ympäristöystävällistä AluBasket®-palvelua, jossa profiilit toimitetaan kätevissä alumiinihäkeissä.
AluBasket®-palvelu helpottaa Mastokankaan mukaan profiilien välivarastointia.
– Profiilien välivarastointi häkeissä on siistiä. Ylimääräistä pakkausmateriaaliakaan ei tule, kun pelkkä alumiinihäkki riittää.