Generic selectors
Exact matches only
Search in title
Search in content
Post Type Selectors
Investoinnit, Uutiset

Vaakamaalaamoa uudistettu laajasti investoimalla

Olemme viime aikoina investoineet Luoma-ahon tehtaallamme sijaitsevan vaakamaalaamon kehittämiseen merkittävästi. Tavoitteena on ollut niin tuotantolinjan modernisointi kuin työskentelyolosuhteiden parantaminen.

Vaakamaalaamossa pintakäsitellään perusmaalauksen lisäksi kaksivärimaalaukset sekä erimuotoiset kappaletavarat.

 

Uusi maalauskaappi

Viimeisin investointi on uusi maalauskaappi, joka asennettiin kuluvan vuoden tammikuussa. Vaakamaalaamon laitteisto alkoi olla elinkaarensa päässä ja esimerkiksi kaikkia varaosia ei ollut enää helposti saatavilla. Uuden maalauskaapin myötä vaakamaalaamossa pystytään maalaamaan pienempiäkin eriä kustannustehokkaasti.

– Uusi maalauskaappi tukee yrityksen strategiaa. Pystymaalamoissamme voi toiseen maalauskeskukseen vaihtaa väriä samaan aikaan, kun toisella keskuksella maalataan. Uuden maalauskeskuksen myötä tämä toimintatapa on mahdollista myös vaakamaalaamossa. Näin tuotevaihtoaika saadaan uudella kaapilla minimiin ja pystytään pintakäsittelemään pieniäkin eriä joustavasti ja kustannustehokkaasti, kertoo projektin kehitysinsinööri Jarno Kolkka.

Uusi laitteisto on aivan viimeisintä tekniikkaa.

– Investoinnin myötä maalauksen pinnanlaatu tulee olemaan entistä parempi. Käyttäjäystävällisyys on huomioitu uudessa laitteistossa aivan eri tavalla kuin vanhassa. Uutta kaappia maalareiden on sujuvampi ja helpompi käyttää, hän jatkaa.

Jarno Kolkka (oikealla) sekä maalarit Markus Hirvelä ja Jukka Kantonen ovat tutustuneet uuden maalauskaapin sielunelämään.

Modernisointia myös esikäsittelyyn

Viime vuonna vaakamaalaamon pesupään ohjausjärjestelmä uudistettiin kokonaan. Samalla tuotantoaluetta rajattiin aidoilla, mikä paransi turvallisuutta. Robotin työalue ja profiilien esipesualtaat on aidattu siten, että mikäli alueelle joku menee, robotti pysähtyy.

– Laitteistoa ohjaava automatiikka komponentteineen alkoi sekin olla käyttöikänsä päässä. Vanha laitteisto oli epäluotettava ja aiheutti laaturiskiä, minkä vuoksi koko ohjausjärjestelmä kaapelointeineen kaikkineen uusittiin, Jarno Kolkka kertoo.

Uudistuksessa laitteiston turvallisuus nousi nykyisen konedirektiivin määrittelemälle tasolle.

– Työvaihe on kriittinen maalauksen onnistumisen kannalta, joten modernisoinnilla myös pienennettiin vaihtelua profiilien esikäsittelyssä, hän lisää.

 

Maalinpoistolinja ollut jo pari vuotta

Vaakamaalaamon pesupäähän asennettiin jo muutama vuosi sitten maalinpoistolinja, joka sekin oli merkittävä kehitysaskel. Maalinpoistolinjalla maalausvirheellisistä profiileista voidaan poistaa jauhemaalikerros ja palauttaa ne uudelleen maalattaviksi.

Maalinpoistolinja säästää aikaa, materiaalia, rahaa ja ympäristöä sekä parantaa toimitusvarmuutta. Ennen maalinpoistolinjaa esimerkiksi väri- tai pintavirheelliset maalatut profiilit jouduttiin laittamaan kokonaan romuksi, eikä niitä voinut uusiokäyttää millään tavalla.

 

Parempi ilmanlaatu

Viime vuoden lopulla vaakamaalaamossa aloitettiin myös ilmanvaihtouudistus. Maalaamossa on avonaisia esikäsittelyaltaita ja maalinpoistoallas. Näistä tapahtuu jonkin verran höyrystymistä sekä hajuhaittoja. Vaakamaalaamossa tehdyissä ilmanlaatumittauksissa on selvitetty, että ilma on riittävän puhdasta, mutta samalla on todettu, ettei ilmanvaihto ole tilassa riittävää.

– Ilmanvaihto on nyt uudistettu kokonaan esikäsittelytiloista. Esikäsittely- ja maalinpoistolinjan päälle asennettiin uudistuksessa kunnolliset kohdepoistolaitteet, jotka johtavat höyryt ja hajuhaitat pois tilasta. Lisäksi järjestelmä tuo raikasta korvausilmaa ulkoa halliin, kertoo pintakäsittelyn tuotantopäällikkö Vesa Saarenlaita.

Uudistuksen tärkeä tavoite on parantaa työskentelyn olosuhteita ja työhyvinvointia. Hyvä ilmanvaihto parantaa sekä työskentelyn mukavuutta että turvallisuutta.

Kaikkiaan investointien arvo on ollut yhteensä noin miljoona euroa.

 

 

Tuoreimmat artikkelit

Arkistot

Archives

Ota yhteyttä

    Kysy, kerro, pyydä tarjousta tai ehdota tapaamista!